Pyöräilijät lisääntyy

Jäi eilisestä Livornon ja Pisan välinen pyöräilytarina. Ajelin ensin muutaman kilometrin Livornan aluetta katsellen lähes kävelyvauhtia, etsien samalla reitin ulos kaupungista. Olin päättänyt mennä rantatietä Pisan sataman kautta, vaikka reitti on pidempi, arvelin sen olevan myös kauniimpi ja rauhallisempi.

Ajatus osui oikeaan, sillä tie oli pyöräilijöiden suuressa suosiossa. Arvelen sillä n. 30km matkalla nähneeni vähintään 200 pyöräilijää. Useita 10-20 ryhmiä, pienempiä ryhmiä ja yksittäisiä kulkijoita. Minusta suhahti alkumatkasta muutamat ohi ja katsoin että antaa mennä.

Sitten jalat oli lämmenneet ja reisi rupesi nykimään sen oloisesti että voisihan sitä johonkin vetoon lähteä. Tuli noin kymmenen miehen ryhmä ohi ja kysyin voinko liittyä, näytti perään vaan. Vauhti oli 35 luokkaa pari kilometriä, sitten laski tien kurvaillessa liittymissä 30 kilsan huimeille ja taas 35 mittariin. Meni kyllä ihan mukavasti, kunnes nuoriso-osasto kärjessä lisäsi kierroksia. Katsoin että kohta vaihtuu etunumero neloseksi, silloin katsoin parhaaksi kiittää seurasta.

Pistin pyörän parkkiin ja riisuin oranssin sade-/tuulitakin joka oli tuossa kyydissä hivenen liikaa. Tunsin kun hiki virtasi selkää pitkin ja jäinkin siihen hetkeksi kuivattamaan paitaa. Päivän kiri kyllä avasi paikkoja mukavasti, loppupäivä tuli rennon letkeästi tasamaata.

Rankka päivä

Tänään oli raskas jalka, huonosti nukuttu yö ei varmaan ollut avuksi. La Speziasta alkoi toistakymmentä kilometriä pitkä "Liisanmäki" (tämä avautuu ehkä vain Etelä-Karjalan väelle). Nousu oli riittävän jyrkkä kaiken aikaa ja yritin löytää pienempää ratasta pyörästä hien valuessa silmiin.

Luulen että alkaa myös turnausväsymys tuntumaan, sillä 19 päivän aikana tullut vain kaksi lepopäivää. Nousumetrejä tuli toista kilometriä, matkaa 80km ja aikaa 4h 27min.

Jyrkkä nousu loppui 500m korkeudella merenpinnasta ja jatkui loivana reiluun 600 metriin. Huvittavaa oli että kun nousu muuttui loivaksi, tuntui kun olisi saanut huilata sitä polkiessa.

Mäen päällä tuli yksinäinen Puolan poika vastaan ja hänen kanssaan vaihdettiin kuulumiset. Kuulin että alamäki alkaa tästä ja pistin reilusti vaatetta päälle, sillä hikisenä ei kannata lähteä alamäkeen lämpötilan laskettua alle 14 asteeseen.

Alaspäin olikin selkeästi loivempi maasto ja sai kurvailla loistavaa asfalttia 15km vauhdista nauttien. Aurinko olikin jo niin alhaalla, että päätin etsiä majapaikan.

Hampurilaisateria

Haluan tässä vaiheessa korostaa ettei minulla ole ollut, eikä tule olemaan tällä matkalla niin nälkä että menen kansainvälisen pikaruokaketjun tiskille.

Tämä oli hyvin pieni kahvila, jossa ei tiskillä mitään tarjolla. Takana joku paistoi pihviä ja huomasin ulkona muutaman syömässä. Liitutaululla olikin muutama hampurilainen Italiaksi esiteltynä. Valitsin siitä yhden arviosta, johon myyjä kysyi pomodoro, vastasin Si, insalata, Si, pari muuta Siitä perään ja pöytään istumaan.

Luulin että kysyi mitä laitetaan hampurilaisen väliin ja mietin että laittakoon kaikki, mutta ei se ihan niin mennyt. Ne kaikki Siit tuli erikseen omissa poteissa ja tarjotin oli aika täynnä. Osan jaksoin syödä ja osan pistin kassiin evääksi.

Majoitus

Pieni hotelli tien varrella, jossa hauska isäntä. Pyörän sain pihan perällä olevaan varastoon ja suoritettiin sisäänkirjautuminen. Kysyin maksanko samantien, johon isäntä sanoi lähde aamulla maksamatta ja pyörä jää hänelle, olisi käyttöä.

Kävin suihkussa ja menin syömään, sanoin että yksi ongelma ei ole rahaa, tuumasi että se on onneksi vain sinun ongelma. Neuvoi minut automaatille kadun toiselle puolelle.

Italiassa kannattaa olla aina käteistä, sillä monissa pienissä kioskeissa tai hedelmän myynneissä se on ainut tapa maksaa.