Meriaamiainen

Heräsin aikaisin ja ei enää uni tullut, sillä vatsani alkoi murista valittaen ravinnon puutetta. Tämä onkin risteilyn kohokohta, hyvää evästä upeassa saaristomaisemassa.
Illalla samaan pöytään tuli istumaan pariskunta, nainen Suomalainen, mies Ruotsalainen ja puhuvat keskenään englantia. Siinä menikin aika mukavasti heidän kanssa rupatellessa. Oli todella miellyttävä pari, selvästi osasivat nauttia elämästä.
En pidä kiirettä aamupalapöydässä, sillä satamaan tuloon vielä aikaa. Päivittelen välillä blogia ja haen taas lisää evästä. Tuskin sinne auto kannelle tarvitsee kovin aikaisin mennä, pyöräni on ihan takaosassa, eli poistun laivalta varmaan jälkijoukoissa.
Tukholman sää näyttää puolipilviseltä ja lämpötila 20 asteen paikkeilla, pyöräilyyn siis erinomainen. Tuulen suunta sivuvastainen ja myöhemmin iltapäivällä ennustaa sadekuuroja. En kyllä aikonutkaan jäädä Tukholmaan pidemmäksi aikaa, mutta ennusteen takia on hyvä saada kilometrejä alle ennen sateen alkua.

Keskustan kierros
Käväisin pikaisesti Kuninkaan linnan portilla, olisin Kallea moikannut jos olis paikalle sattunut, onhan noita Kuninkaita tullut joskus nähtyä.
Pari kierrosta tein vanhassa kaupungissa ja sitten nokka kohti länttä.
Kyllä kaupunki iso on, sillä noin 35km ajelin ennenkuin pääsin kunnon ajorytmiin, ettei ollut jatkuvia risteyksiä ja liikennevaloja. Hyvin pyöräteitä kyllä tarjolla, siitä plussaa.

Estepyöräilyä
Suuntasin Tukholmasta luoteeseen ja majapaikka löytyi Västeråsista. Suorin tie olisi tietenkin E18 moottoritie, mutta se ei ole vaihtoehto. Olin etukäteen vähän, huom! vähän katsellut reittejä.
Ensimmäiset esteet tuli vastaan jo ennenkuin pääsin pois esikaupunki alueelta. Oli todella tehokkaasti aidattu kaikki pyöräilyväylät, jotain katuremontteja meneillään. Koitin varmaan kolmesta kohtaa läpi huonolla menestyksellä. Sitten siihen sattui työmies, joka ohjasi minut oikealle reitille.
Tietoisesti välttelen isoja teitä, sillä niillä pyöräily on mielestäni aika tympeää. Kilometrejä toki kertyisi enemmän ja nopeammin, mutta se ei ole näiden reissujen tarkoitus. Tuossa alla kuva vaihtoehtoisesta reitistä, kuvassa vasemmalla näkyy pikitie. Tässä oli pieni haaste löytää, sillä piti portti avata että sinne pääsi.

Tästä en kovin pitkälle päässyt kun seuraava haaste edessä. Katsoin Mapsin kartalta, että menen E18 tien ali ja sitten vasempaan. Ajelin ajatuksissani melkein kilometrin sen risteyksen ohi, sillä en noteerannut sitä. Se oli semmoinen heinittynyt tie, missä puomi tien poikki. Mietin hetken vaihtoehtoja, motarille en voi mennä ja kiertotie kiertää todella paljon. Jotain puomissa luki, mutta en vaivautunut selvittämään vaan menin sen ali ja matka jatkui. Tämä saattoi olla vanha Tukholmantie tai niin sen itse nimesin, sillä oli aika samaa tyyliä ensimmäisen päivän kanssa. Reilu viisi kilometriä ajoin ja tuli toinen puomi, nyt nappasin kuvan mustoksi.

Yhtä radanvarsitietä ajelin kun halusin hieman oikaista, ideaa olisi taas kannattanut ehkä miettiä. Se olisi ollut ihan hyvä tie maastopyörälle, mutta ei ihan paras minun matkakumppanilleni. Siellä oli puomi vain toisessa päässä.
Loppumatka
Jossain 85km kohdalla alkoi sataa, menin puun alle ja vetäisin vain tuulitakin päälle koska sade oli aika vähäistä. Enköping:ssä kävin syömässä kebabtaskun ja samalla katsoin mistä majapaikka voisi löytyä. Ennen Västeråsia ei oikein mitään ollut tarjolla, sieltä siis varaus.
Oli mukava yllätys kun jatkoin matkaa, etuvastainen tuuli oli vaihtunut takavastaiseksi. Ajosuuntani myös hieman kääntyi ja tuulikin armahti matkamiestä loppupäivästä. Kyllä tuli viimeiset 35km kevyesti, varmaan myös ravinto antoi lisäpotkua matkalle.
Hotelli on hyvä ja palvelu pelasi. Pyörä on lukitussa varastossa ja kuski suihkun raikkaana naputtaa blogia. Ajopaita, sukat ja kalsarit pestynä ja koneet latautumassa. Nyt telkkari auki ja keskittymään Olympia urheiluun.
Päivän saldo 125,9km 6h 8min. satulassa oloa.
Kiitos Seikkailijalle mielenkiintoisista kokemuksista reissuiltasi. Ilta kului rattoisasti tarinoitasi kuunnellen.
Alkoi taas itselläkin pyöräilykuume nousta:)
Kiva kuulla, että matkasi jatkui melko jouhevasti; aina pikku esteitä on hyvä kohdata, ettei elämä olisi liian helppoa...
Turvallista loppumatkaa: seurataan etenemistäsi mielenkiinnolla.
Hei, ei muuta kun pyörät tallista ja rörmokare myös matkaan. Ilman pieniä vastaankäymisiä ei myöskään olisi paljoa kirjoitetavaa. Ketä se jaksaisi kiinnostaa jos olisi pelkkää auringon paistetta ja alamäkeä. Tänään kyllä oli ihmeen helppo päivä, no se on tyyntä myrskyn edellä. Mukava kun läksitte blogimatkaan.
Miten vaikuttaakin niin tutulta tuo matkanteko. Mielenkiintoisia polkuja löytyy kaikkialta 😊 niin ja hyvää juttuseuraa! Onkohan kädet vielä työkunnossa reissun jälkeen, kun ne joutuvat niin koville noissa keskusteluissa 🤔😅
Toivottavasti näet ees Norjan kuninkaallisia, ettei tuu koti-ikävä🫣
Mietittiin tässä, et voisit saman tien pyöräillä Amsterdamin kautta Pariisiin, samahan se on mistä lennät. Voisit lentää toisten pyöräilijöiden kanssa Suomeen yhdessä.
🤨
Tuun suoraan kotiin, veikkaan että ruoho pitää jo leikata:)
On se hyvä kun naapuri on huolissaan miun työ kunnosta, ettei vaan olisi oma lehmä ojassa. Se Amsterdamista Ranskaan päin oleva reitti on jo ajettu, vaikka ei ihan Pariisiin asti. Jääköön tältä kertaa.