14.7.2023

Lausannessa on elämää

Päivätaival

Päivä lähti käyntiin aamutoimien jälkeen Lac de Neuchatel järven kierrolla etelän puolelta. Luulin tien menevän lähempänä järveä, mutta se kumpuilikin hiukan kauempana ja oli tällä pyöräuralla myös hiekkatietä välillä. Järvi kyllä onneksi välillä ilmestyi näkyviin polkijan iloksi.

Järvi oli 55km pitkä, jäi hyvin mieleen kun siinä kotiin viestittelin vastarannalta. Sen jälkeen pääsinkin maistamaan 3km pitkää nousua, jolla nousumetrejä tuli 160. Sellaista vielä poljettavaa jyrkkyyttä, ei kuitenkaan ilman paidan kastumista.

Tie kumpuili sieltä vielä ylemmäs ja viimeiset kilometrit laskettelin vapaalla Geneva järven rantaan.

Le Musee Olympique

Tämä oli tähtäimessä jo pidemmän aikaa, voisi sanoa museo minun makuun. Tänne myös kehtaa mennä pyöräilypaidassa, ei herätä pahennusta.

Ulkona palaa olympiatuli ja muutenkin näyttävät puitteet. Sisällä näkemistä ja kokemista kolmessa kerroksessa. Tuolla olisi pidempäänkin voinut aikaa viettää, parissakin tunnissa aika mukavasti sai elämyksiä.

Siellä oli mm. kaikkien olympiatulen sytytys soihdut, mitaleista puuttui Ateenan ensimmäisten olympialaisten kultamitali, muut oli näytillä. Muutama suomalainenkin videolla pyörähti, esim. Lasse Viren.

Mukava vastaanotto

Museolta tulin rantakadulle, jolla oli elämää. Ihmiset hyväntuulisia, osa nautti picnic:ä rantakivillä, osa pulikoi järvessä, musiikki soi taustalla.

Työtelin pyörää kun nuori korealainen nainen tuli kysymään otatko jätskiä, se ei maksa mitään. Vähän hämmästyneenä katsoin että jäätelökoju siinä ainakin on ja sanoin että maistuuhan se. Hän kysyi mistä olen ja minä vastavuoroisesti häneltä, siksi tuo maa selvisi. Kertoi että täällä ilmaistapahtuma, tuonne voi mennä syömään.

Pistin pyörän parkkiin ja menin jäätelöä pöytään syömään, siinä Istui muutamia muitakin. He esittelivät itsensä, USA:sta ja Singaporesta ainakin oli porukkaa. Rupesivat kysymään mistä olen ja tulen, pyörä oli melkein vieressä, niin helpompi oli ottaa kartta ja kertoa tarinaa.

En montaa sanaa ehtinyt sanoa kun tuotiin ruokalautanen eteen, olinkin jo miettinyt että jotain täytyisi syödä. Lähetystyötä tekivät, ei yritettyä mitenkään käännyttää vaan hauskaa tarinointia varmaan tunnin verran. Lopussa siihen tuli myös nuorehko nainen Kokkolasta, ollut kolme vuotta nyt täällä näissä hommissa. Siunausta matkalle toivottivat ja sehän on aina tarpeen.

Kräsh

Ei mennyt tänään muuta rikki kuin tabletti ja vaihteet.

Tabletti kyllä tuntuu toimivan, vaikka lasi on säröillä ja yksi kulma tohjona.

Pyörän vaihteita alkoi kuulua ikävän oloisia ääniä tänään, mietin että täytyy huomenna yrittää huoltoa tehdä tai saada jostain.

Hotellini oli vain 1,3km rannasta, jossa muuten kävin uimassa jo toistamiseen tällä reissulla. Tämä kaupunki on rakennettu todella vinolle maalle, sillä se koko matka oli nousua. Vaihdoin pienempää silmään ja sitten kuului ikävä räsähdys, pyörä pysähtyi kuin seinään. Onneksi ei ollut lukot kiinni, varmasti olisin kaatunut. Ketju hyppäsi keskiön puolelle ja tietenkin ehdin polkaisemaan sen sinne hyvin tiukasti. Sain sen lopulta pois, mutta takapakan vaihteet ei enää toimineet.

Huomenna vietävä huoltoon, ei matka muuten jatku. Tänään tuli 99,7km ajoaika 5h 19min. Nousua 1458, laskua 1349.

Kommentit

6 comments on “Lausannessa on elämää”

  1. Hienot kokemukset jatkuvat, vaikka vähän ongelmiakin, plussapuolella silti vielä. Arto ehdotti nousuihin sähköpyörää😂.

    1. Sitten voin harkita kun Arska vaihtaa sähkörumpuihin. Fiilikset reilusti plussalla, aina tuntuu paremmalta kun vaikeus voitettu.

  2. Ehkä tuo huolto tuli tarpeeseen, vois olla pienen hengähdystauon paikka? Vaan onnistuneeko se ikiliikkujalta 🤔
    Mielenkiintoista, et monesta paikasta satut löytämään suomalaisia.

    1. Juu, tänään puoliksi lepopäivä, myötätuulessa sai ajaa. Niitä taitaa olla levinnyt laajalti ja kait mie aina hölötän ja ne löytyy🙄

  3. Juha, ilmaisia lounaita ei ole ;-). Menikö vaihteet rikki ruokailun jälkeen?
    Kelloseppien maassa pyörän rattaat on helppo nakki, älä huoli.
    Hyvää matkaa alppimaassa

    1. Sehän minuakin ekana mietitytti, mihin kohta pitää nimi laittaa🤔 Ne kyllä toivotti ja rukoili lähtiessä kaikkea hyvää ja vaihteet meni seuraavassa mäessä. Luulen että ei vaan ehtinyt vielä vaikuttaa, kaikessa nykyään viivettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.