Uudet jalat
Liekkö ollut Italialainen pyöräily Jumala joka vaihtoi minulle uudet jalat yön aikana. Laskin hotellilta joenvarsitielle ja suunta kohti Milanoa. Mainittakoon että Genovasta Milanoon on moottoritietä n. 100km ja "pyörätietä" n. 150km.
Joenvartta ajelin viitisen kilometriä ja sitten lähti SP35 nousemaan kohti pohjoista. Oli suorastaan miellyttävää ajaa loivempaa nousua, jota jatkuikin seuraavat yhdeksän kilometriä. Nappasin kuvan mittareista mäen päällä samalla kun lisäsin vaatetta laskuosuudelle, lämpötila 13 paikkeilla.
Matkaa tässä vaiheessa n. 14km ja nousua tuo 400m ja laskua 9m. Toisessa mittarissa näkyy kokonaiskilometrit Palermon lentokentältä. Langaton mittari näyttää aavistuksen enemmän matkaa kuin Garmin GPS mittaus, ero ei ole kuin puoli prosenttia, tilastoihin laitan Garminin näyttämät matkat.
Ruokatauko
Olin pitänyt aamupäivästä yhden kahvitauon ja muutaman lyhyen vaatteiden vaihto ja kartanlukutauon, sillä en taas halua moottoritien ramppeihin.
Katsoin että Tortona n. 60 km etappina, meno oli niin keveää, että päätin mennä sinne syömään. 40km kohdalla alkoi hieman tihkua vettä ja lämpötila laski kymmenen pintaan. Pääsin Tortanoon ja katsoin tuossa lukee ravintola, sinne siis. Sisään tullessa kysyin voinko ripustaa johonkin märät vaatteeni, mies ohjasi minut kohteliaasti takahuoneeseen jossa naulakot.
Ripustelin päällys vaatteet kuivamaan ja kävin toiletin puolella ja nyt syömään. Mies ojasi minut ravintolan puolelle ja katsoin että porukka istuu puvut päällä ja minä märissä pyöräilyvaatteissa. Hän meinasi laittaa minut keskelle salia, mutta pyysin pöydän hieman sivummasta.
Tarjoilija ehdotti päivän annosta alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka 25,- sanoin että hieman liikaa minulle, pastan haluaisin. Ehdotti pastaa kauden sienillä, miten viini? No ihan ottaisin acqua naturale. Pasta oli erinomaista ja vaatteetkin ehti kuivua jonkin verran ruokailun aikana.
Po joen ylitys
Po joki tuossa artikkeli kuvassa.
Maasto oli tänään helppo, tuota aamun ensimmäistä nousua lukuunottamatta. Keli vaihteli 10-14 välillä, vaikka oli matkan kylmin päivä pyörä kulki kepeästi.
Päätin ottaa majoituksen Paviasta, sillä tästä sopiva matka ajella aamulla Milanoon. Ei kannata tunkea aamun työmatkaliikenteeseen kun ei ole kiire mihinkään.
Matkaa tänään 112km ja poljenta-aika 5h 7min.
Turvallisuusvinkki sillan ylityksessä. Tuo Po joen ylittävä silta lähes kilometrin pituinen ja todella kapea. Olin jo lähdössä ajamaan sitä kun vastaan tuli rekka ja tila hyvin vähissä. Nostin pyörän kaiteen yli, siinä reunassa meni kapea kulkuväylä.
Mikäli sitä väylää ei olisi ollut, olisin ajanut keskellä omaa kaistaa vauhdikkaasti sillan yli, siten ettei minua voi ohittaa. Näin kannattaa tehdä, ettei jää kaiteen ja auton ahtaaseen väliin. Saattaa siellä siinä vaiheessa torvi soida, mutta kyllä ääntä mahtuu turvallisuus on tärkein.
Loppusuora
Alkaa maali häämöttämään. Huomenna Milanossa menee aikaa ja saapuminen Como järvelle jää varmaan perjantaille.
Odotukset on kovat, vaimo saapuu lauantaina Bergamoon ja reilun kolmen viikon taisto alkaa tulla päätökseen. Alkaa fiilikset olla aika katossa, tosin niin ne on ollut lähes koko matkan.
❤️
Kiitos jälleen päivän piristyksestä, kyllä on La dolce vita. Fellinimäinen lähestymisesi pyöräilyyn alkaa saada huikeita mittasuhteita. Tiellesi on osunut monia upeita näkymiä ja nähtävyyksiä, joita olet tallentanut ammattimaisin ottein. Erityisesti nautin tuosta Italialaisia pilviä kuvasta, siinä on syvyyttä.
Ruoka-annos näyttää aika pieneltä vaikka varmasti hyvää olikin. Jos annoskoot ovat tuota luokkaa, niin kuinka paljon siulla on paino pudonnut? Tsempillä eteenpäin!👍🚲
Ollut mukava seurata päivittäin iloista kuvausta ja kuvia matkan vaiheista - niinkuin olisi tarakalla istunut.
Toivottavasti se ei vastamäissä haitannut.
Voimia lopuille kilsoille🚴♂️🚴♂️🚴♂️
Olen syönyt niitä riittävästi. Olen huomannut että paino ei tipu liikunnalla, tai sitten sitä pitää lisätä😲
Sinäkö se Heikki olet parina päivänä tarakalla ollut, kun niin raskaalta meno tuntunut. Hyvä kuitenkin jos matka maistunut.