Päivä jota en unohda ikinä
Aamu alkoi viestillä, Poika on syntynyt maailmaan. Vaimon siskon tytär sai esikoisen. On kuin omaa perhettä, silmäkulma kostui heti aamusta.
Giro:n finaali Veronassa. Ensimmäistä kertaa paikanpäällä, mieletön fiilis jo lähtökuopissa.
Sain tutustua upeaan Perheeseen Italiassa, jonka kanssa vietimme päivän kisapaikalla ja päätteeksi vielä vietimme iltaa yhdessä.
Suomi voitti jääkiekon maailman mestaruuden, jota jännitin vaimon lähettämien viestien muodossa, sillä en avannut sosiaalista mediaa vierailun aikana.
En tiedä voiko yhteen päivään enempää mahtua, ei voi ainakaan enempää toivoa.
Giro final
Menin junalla Bresciaan ja siellä odotti Luca perheineen ja matka jatkui Veronaan.
Ensin pääsimme seuraamaan joukkueiden valmistautumista kilpailuun. Viimeinen etappi oli 17km aika-ajo.
Kiertelimme aluetta ja näin myös ainoan Suomalaisen kisaajat Jaakko Hännisen, hänelle huikkasin terveiset Lappeenrannan pyöräilijöitä, johon Jaakko heitti kiitokset.
Lämmittely oli käynnissä, enkä yrittänytkään enempää tarinaa heittää. Lähtiessä toivotin tsemppiä kisaan.
Kisan ratkaisua menimme katsomaan areenalle, jolle pyöräilijät tulee välittömästi maalilinjan jälkeen. Saimme mahtavat paikat, Lucakin joka on ollut kisoja seuraamassa hehkutti mille paikoille päästiin.
Olimme punaisen maton vieressä, juuri siinä mistä kuljettajat saapuvat areenalle. En olisi voinut parempaa paikkaa toivoa, vaikka olisi päässyt valitsemaan.
Maglia rosa
Eli vaaleanpunainen paita, joka on Giron Italian ympäriajon tärkeimmän ja arvostetuimman kilpailun johtajalla. Värin historia alkaa jo vuodesta 1931
Kiitokset
Kaikille mukana kulkeneille. Toivon että sain annettua matkasta mielikuvia ja tunnelmia.
Blogit kirjoitin pääsääntöisesti päivän aikana ja viimeistelin illalla. Itselle on tärkeää kirjoittaa tarinat tuoreena, jolloin tunnetila on aito. Kun itse joskus myöhemmin luen tarinoita, pääsen niihin tunnelmiin.
CIAO A TUTTI !
Loppumatkasta iski korona ja veltot aivot ei jaksaneet luoda kommentteja - sorry. Kyydissä pysyin kuitenkin ja mahtava oli matka jälleen, kun maat ja maisemat ja jopa valuutat vaihtuivat tiuhaan. Yksi kinkkisimmistä kokemuksista kolarin lisäksi taisi olla mäkilähtö ylijyrkkään mäkeen alppiriteellä.
Hyvää kotimatkaa upeita kokemuksia rikkaampana!
Heikki. Matkalla tulee vastaan aina odottamotonta. Yksi on varmaa, tämä kokemus pysyy muistoissa ikuisesti.
Hienoa Juha, olet tehnyt hienon matkan🤗
Matkaasi ja juttuja kuvineen on ollut ilo seurata.
Olet tehnyt reissun josta me vain haaveilemme, KIITOS👍
Maisa. Kyllä matka oli kermakakku kirsikalla ja tuo Giro:n finaali oli vielä toinen kirsikka kakun päälle.
Aivan mahtava huipennus reissulle ja huipennus tarinalle tuo Giron maaliintulo, vaikka en lupauksestani huolimatta onnistunutkaan siuta Eurosportin lähetyksestä bongaamaaan.