10 tunnin yöunet teki terää. Aamupala oli katettu ulos ja se oli aika hämmentävä. Pöytä täynnä tavaraa ja kuulema kaikki minulle. Sain max. 10% siitä syöneeksi kun rouva kiikutti minulle muovipusseja, tee evästä. Ei voi palvelua moittia, oikein siisti ja kodikas majapaikka.

Suunta rantatielle SS113 ja hymy korvissa tuulta päin. Reilun 15km kohdalla ensimmäinen pidempi nousu, alkaa hiki tippua nenän päästä. Päätän täydentää juomavarastot mäen päällä olevassa pikku kylässä Santo Stefano di'Camastra. Keramiikkaa kaipaaville voin suositella, kymmeniä liikkeitä ja pottia joka lähtöön. Itseltä jäi shoppailu väliin. Jatkoin tietä Acquedolci kylään josta alkoi huima nousu tie SS289.

Ensimmäiset kilometrit tuntui kevyeltä ja matkavauhti n. 10km/h luokkaa. Aika nopeasti paita kastui ja vaihdoin repun selästä aputankojen päälle, joka osoittautui hyväksi ideaksi. Muutaman kilometrin välein pidin pienen tauon, sillä matkaa jäljellä runsaasti eikä kannata polkea jalkoja alta.

Ensimmäinen ja ainut kylä nousun varrella San Fratello, siihen asti pelkkää nousua n. 14km. Kylän kohdalla muutama sata metriä tasaista ja kahvin paikka samalla. Heti kylän jälkeen tuli noin puolen kilometrin lasku ja onneksi nousu taas jatkui. 1000 metrin korkeudessa ilma jo viilentynyt rannan 30 asteen lämpötilasta alle 20 asteeseen. 1300 metrin korkeudessa alkaa reidet muistuttaa nousun vaativuudesta, pientä kramppia alkaa tuntua. Matkaa jäljellä vielä huimasti ja käy mielessä loppuuko nousu ikinä. Positiivisella asenteella eteenpäin, jospa seuraavan mutkan takana olis tasaisempaa. Ei ollut tasaisempaa mutta sain seuraa kun pieniä metsäpossuja alkoi näkyä tien varrella. Kuvaa en ehtinyt ottaa kun luikkivat niin kiireesti metsään. Oli siellä tiellä muutama lehmä, vuohia ja yksi hevonenkin.

Kävi mielessä että en ole nähnyt yhtään pyöräilijää koko nousun aikana, jos ei lasketa kylässä pyörillä leikkiviä lapsia. Ei taida paikallisia mäkireeni kiinnostaa. Alkaa tuskan hiki nousta normaalin lisäksi kun nousu vaan jatkuu ja jalat sanoo että riittää jo. Tuo ylimääräinen 10kg tavarat ja muutama litra juotavaa tekee ajamisesta selkeästi rankempaa, mutta se kuuluu asiaan tällä reissulla.

1500 metriä nousua ja jalat lopussa. Edessä häämöttää joku myyntivaunu, siinä myydään lihaa, makkaraa ja hedelmiä, onnneksi myös juotavaa. Tämä piristi mieltä ja tauko teki terää. En tiedä kenelle niitä myytiin, sillä autoja meni hyvin harvakseltaan. Olin jo aikaisemmin lisännyt vaatetusta ja nyt vielä tuulitakki lisäksi. Lämpötila enää 12 astetta. Nousu onneksi päättyi lähes tähän. 33km matkalla puhdasta ylämäkeä 32km. Elämäni rankin ja pisin nousu.

On täällä joku muukin pyöräillyt. Tulee mahtava fiilis pelkästä ajatuksesta että Italian oma poika Nibali on vedellyt samoja reittejä Giron kilpailussa. Voittojakin hänellä pari tästä raastavasta kisasta.

Nyt pääsen lasku osuudelle, rupeaa sumu nousemaan vai liekkö nuo pilviä, mutta näkyvyys laskee alta 30 metriin. Nyt voisi muuten laskea vauhdikkaammin, mutta kun ei näe jos possu tai joku muu tiellä. Mennään siis rauhallisesti ja koitetaan päästä ehjänä perille. Ennen Cesaron kylää ja majapaikkaani tulee vielä pari kilometriä nousua, joka lähinnä naurattaa pituudellaan.

En meinaa löytää hotellia sumun seasta, mutta pari kertaa kysymällä se lopulta löytyy. Suihkuun, ajotietokone ja puhelin lataukseen ja alakertaan syömään. Yllättäen olikin jo nälkä tullut. Siisti hotelli ja yö maksoi huimat 35,- euroa, aamupala tosin hieman vaatimattomampi kuin edellisessä paikassa.

Matkaa tuli 87,6 km ja aikaa 5h 33min. Nousu metrejä 1730. Päätin että nyt täytyy tahtia hiljentää ja keskittyä enemmän maisemiin sekä lomailuun.